Tämä hetki 20 sanalla, II

Tässä ja nyt tuntuu, kuin
olisit minulle juuri sitä,
    mitä en koskaan
osannut kuvitella toisen ihmisen
olevan:
    ei-oleva, ei-toivottu ei-kukaan.

Todisteita miesten peniskeskeisyydestä

Olen päättänyt ryhtyä katkeraksi telaketjufeministiksi. Miehet ovat alhaisia elukoita, jotka elävät täysin sukupuolielintensä armoilla. Tässä neljä ilmiötä, jotka todistavat asian:

1. Useiden miesten mielestä tyttöystävä saa vapaasti (jopa mielellään) kismailla naispuolisten ystäviensä kanssa, mutta muihin miehiin ei tule kajota ollenkaan. Se mikä tyttöjen kesken on ihan suotava ja huvittava bileillan aktiviteetti, onkin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa pettämistä. Ja mikä tässä on se ratkaiseva ero? No penis tietenkin! Mies olettaa, että vaikka nainen saisikin pienestä bi-taipumuksilla leikittelystä hupia, niin toinen nainen ei koskaan ole mikään vakava uhka suhteelle. Tyttöystävähän on kuitenkin loppupeleissä täysin hetero, eikä voisi koskaan korvata miestä toisella naisella, koska yhtälöstä puuttuisi jotain todella elimellistä. (Tämä on tietenkin myös syy siihen, että pornoelokuvissa kiihkeiden lesbosuudelmien jälkeen kuvioihin astuu uros hoitamaan homman kunnolla loppuun.)

2. Miesten kanssa ei eron jälkeen voi pysyä ystävinä. Jos miehen penis on ollut sisälläsi, ei kannata haaveilla, että suhdetta voitaisiin enää säätää mihinkään muuhun suuntaan. Kyse voi toisaalta olla siitäkin, että miehellä on uusi nainen, joka ei halua miehen elämässä olevan muita leidejä, joiden sisällä oman kullan värkit ovat olleet. Tässä tapauksessa herää tietenkin kysymys, ovatko miehet ikuisesti tuomittuja ajattelemaan peniksellään, sillä jos he eivät sitä tee, niin naiset tekevät sen heidän puolestaan. Joidenkin miesten kanssa ei voi olla ystävä edes silloin, vaikka mitään suhdetta ei olisi ollut. Se johtuu tietenkin siitä, että miehen pili voisi potentiaalisesti olla naispuolisen ystävän sisällä, ja tämä mahdollisuus asettaa ylitsepääsemättömän esteen kaveruudelle. Mutta jätkät hei, oletteko koskaan ajatelleet, että myös miespuolisissa ystävissänne on kaikenlaisia aukkoja, joissa kikkelinne voisi käydä kylässä? Miettikääpä sitä. Pitkään ja hartaasti. Visualisoikaa vapaasti.

3. Miehen penis ei ole ainoastaan seksuaalisen mielihyvän, vaan myös hyväksynnän tunteen, lohdun ja huvituksen lähde. Kanssasisaret, osaatteko kuvitella saavanne kokonaisvaltaisen kokemuksen siitä, että olette hyvä ja kelvollinen ihmisolento, sellaisen yksinkertaisen eleen kautta, että kumppaninne hipaisisi ohimennen rakastavasti vaginaanne, kun pötkötätte sängyllä vierekkäin? Entä saavanne lohtua ihan mihin tahansa ei-seksiliitännäiseen asiaan sillä, että joku hivelee rauhoittavasti vittuanne? Tai huvittavanne itseänne räpeltämällä pilluanne täysin ei-seksuaalisessa mielessä tyyliin "hei, kato mitä mä pystyn tekeen häpyhuulillani!"? No, jos teillä on hyvä mielikuvitus, niin kyllähän te tuon kaiken pystytte mieltämään. Mutta mieltäkääpä saman tien sekin, kuinka tuo pitää paikkansa monien miesten kohdalla.

4. Miehillä on parempi matemaattinen- ja avaruudellinen hahmotuskyky, ja he ovat myös naisia kiinnostuneempia urheilusta. Tämä juontuu tietenkin siitä, että miehet ovat jo hyvin nuoresta iästä lähtien ihmetellen tutustuneet varustuksensa fyysisiin ominaisuuksiin, ja elinkaaren myötä tämä aktiviteetti jalostuu melkoiseksi tieteeksi, johon kuuluu mm. mittojen vertailua, kulmien tarkkailua ja paisumiskertoimen pohdintaa. Kiinnostus urheiluun on miehille luontaista, koska useat heistä ovat jo valmiiksi innokkaan harrastuneita mailaan ja palloihin liittyvässä toiminnassa. Kaikki tämä heijastaa miesten peniskeskeisyyttä.

Tämä teksti on tietenkin tarkoitettu otettavaksi mahdollisimman ryppyotsaisesti ja äärimmäisen ehdottomasti. Perustuuhan se jumalaiseen totuuteen ja laajaan otantaan. Poikkeukset luonnollisesti vain vahvistavat säännön.

Kuinka Facebook vääristää todellisuutta, osa 1

On aivan luonnollista haluta profiiliinsa onnistuneita ja hyvännäköisiä kuvia itsestään. Tämä inhimillinen motivaatio johtaa siihen, että varsinkin monet nuoret naiset lataavat sivulleen kuvia itsestään täydessä juhlatällingissä, imartelevassa valaistuksessa ja vetävä ilme pärställään. Tämä tosiasia taasen johtaa siihen, että uskon nyt jokaisen kouluaikaisen tutun kypsyneen vähintäänkin naistenlehti- (jollei jopa miestenlehti-) tasoiseksi megabeibeksi. Totta toki on, etten todellakaan ole ikäryhmäni huolitelluimmasta päästä. Minulle on saavutus jo se, jos vaatteeni ovat ehjät ja suunnilleen oikein päin päälläni. Silti epäilen, että mielikuvani tyylikkääseen kukoistukseen puhjenneista entisistä koulutovereista voisi saada kovan kolauksen, jos menisin joku varhainen sunnuntaiaamu yllättäen heidän ovilleen kolkuttelemaan. Voin tosin olla väärässäkin. Siinä tapauksessa toivon, että he voisivat antaa minullekin vinkkejä siitä, miten lakata pitämästä varpaankynsien leikkaamista suurenakin kauneudenhoidollisena operaationa ja kuinka selvitä vaateostoksista tuntematta viattomiin vaatekappaleisiin kohdistuvaa murhanhimoa.

Runotorstai: uudenvuodenpäivä

Illaksi kotiin


Nukun pitkään ja sikeästi,
pelkään kännykkää.
Syön aamupalaa keskellä päivää,
mietin keittääkö kahvia.
Sitten mietin lisää kahvia,
ja että Dale Cooperin murhatutkimuksilla ja rakkaudella piirakkaan
on joku samanlainen yhteys kuin sen yhden dekkarin tavalla sekoittaa
ruumiita ja reseptejä,
ja että kaikki tämä liittyy siihen, mistä Saarnaaja puhuu:
"Niinpä olenkin havainnut, että on
oikein ja paikallaan syödä ja juoda ja
nauttia elämästä kaiken sen vaivan keskellä,
jota ihminen näkee vähinä
Jumalan antamina elinpäivinään auringon alla;
sellainen on hänen osansa."
Unien kokeminen merkityksellisinä
on minussa ehkä huuhainta,
heti uskoon uskomisen jälkeen.
Kirjoitan ystävälle:
pääni on täynnä ajatuksia, yksi toisensa päällä,
ja kun yritän sanallistaa,
se on kuin yrittäisi saada liikaa tavaraa
läpi liian pienestä reiästä.
Minua piinaa tunne siitä, että
asiat ovat aina monimutkaisempia minulle
kuin ihmisille ympärilläni.
Täytyy muistaa kiittää kirjeenvaihdosta,
joka tuli tarpeeseen.
Absurdia, osa yksi: tunnen olevani yksin.
Absurdia, osa kaksi: ei ketään kelle puhua.
En luota itseeni, enkä siksi keneenkään.
Itseeni silti edelleen enemmän kuin muihin, huomaan,
mitä omaan hyvinvointiini tulee.
Ilostun ja istun päälläni tuolilla.
Ihmettelen kehoni sitkeyttä ja joustavuutta, mieleni myös.
Ilostun hieman lisää.
Kuolen pienesti, sitten herään suihkussa henkiin jälleen.
Töiden alkaminen huomenna ahdistaa hitusen,
vaikka tiedän, että tämä lomailu
vasta onkin voimien päälle käynyt.
Pohdin, mitä pitäisi,
vaikka se sekoittaa pään,
muttei yhtä paljon kuin haluamiset,
joiden kiemuraisella pinnalla katse harhailee
ja joiden ytimen tyhjyyteen osaan vain tuijottaa.
Ei kehitystä.
Takana kaksi raskasti vuotta,
edessä yksi varmasti vielä raskaampi.
Ei kehitystä.
Yöni aion kuitenkin nukkua.