Runotorstai: keskeneräinen

Kello herättää kesken
unen, jossa odotan
kosketustasi.
Ei jaksaisi nousta,
ei oppia enää yhtään enempää
tänä vuonna.
Ellei sitten siitä,
kuinka tanssi tai leikki
liikuttaa hiuksia,
tai miten sormenpäiden hipaisut
voivat sulattaa
umpijäässä olevat luut laavaksi.

Syyllisyys on kuin kylmä ilma,
joka täyttää keuhkot pohjaan asti
ja saa kakomaan.
En minä niinkään häpeä
omaa keskeneräisyyttäni,
enemmän sitä, jos olen jotenkin
toisten valmiuden tiellä seissyt.
Sinutkin siinä
jos päästäisin loppuun asti,
veisinkö vain
askelia taaksepäin?