Runotorstai: uudenvuodenpäivä

Illaksi kotiin


Nukun pitkään ja sikeästi,
pelkään kännykkää.
Syön aamupalaa keskellä päivää,
mietin keittääkö kahvia.
Sitten mietin lisää kahvia,
ja että Dale Cooperin murhatutkimuksilla ja rakkaudella piirakkaan
on joku samanlainen yhteys kuin sen yhden dekkarin tavalla sekoittaa
ruumiita ja reseptejä,
ja että kaikki tämä liittyy siihen, mistä Saarnaaja puhuu:
"Niinpä olenkin havainnut, että on
oikein ja paikallaan syödä ja juoda ja
nauttia elämästä kaiken sen vaivan keskellä,
jota ihminen näkee vähinä
Jumalan antamina elinpäivinään auringon alla;
sellainen on hänen osansa."
Unien kokeminen merkityksellisinä
on minussa ehkä huuhainta,
heti uskoon uskomisen jälkeen.
Kirjoitan ystävälle:
pääni on täynnä ajatuksia, yksi toisensa päällä,
ja kun yritän sanallistaa,
se on kuin yrittäisi saada liikaa tavaraa
läpi liian pienestä reiästä.
Minua piinaa tunne siitä, että
asiat ovat aina monimutkaisempia minulle
kuin ihmisille ympärilläni.
Täytyy muistaa kiittää kirjeenvaihdosta,
joka tuli tarpeeseen.
Absurdia, osa yksi: tunnen olevani yksin.
Absurdia, osa kaksi: ei ketään kelle puhua.
En luota itseeni, enkä siksi keneenkään.
Itseeni silti edelleen enemmän kuin muihin, huomaan,
mitä omaan hyvinvointiini tulee.
Ilostun ja istun päälläni tuolilla.
Ihmettelen kehoni sitkeyttä ja joustavuutta, mieleni myös.
Ilostun hieman lisää.
Kuolen pienesti, sitten herään suihkussa henkiin jälleen.
Töiden alkaminen huomenna ahdistaa hitusen,
vaikka tiedän, että tämä lomailu
vasta onkin voimien päälle käynyt.
Pohdin, mitä pitäisi,
vaikka se sekoittaa pään,
muttei yhtä paljon kuin haluamiset,
joiden kiemuraisella pinnalla katse harhailee
ja joiden ytimen tyhjyyteen osaan vain tuijottaa.
Ei kehitystä.
Takana kaksi raskasti vuotta,
edessä yksi varmasti vielä raskaampi.
Ei kehitystä.
Yöni aion kuitenkin nukkua.

Päivän sana, 10.12.2007

Sitten Jeesus tuli opetuslasten kanssa Getsemane-nimiseen paikkaan ja sanoi heille: "Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä käyn tuolla rukoilemassa." Pietarin ja molemmat Sebedeuksen pojat hän otti mukaansa. Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan. Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani." Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä."

Hän palasi opetuslasten luo ja tapasi heidät nukkumasta. Silloin hän sanoi Pietarille: "Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko."

Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili toistamiseen: "Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi." Palatessaan hän tapasi taas opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut painaa heidän silmiään. Hän jätti heidät siihen, meni taas kauemmaksi ja rukoili kolmannen kerran samoin sanoin. Sitten hän tuli opetuslasten luo ja sanoi heille: "Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. Nouskaa, nyt me lähdemme! Minun kavaltajani on jo lähellä."

- Matt. 26:36-46


Kuin Jeesus:
sekä ihminen
että jumala.
Ei puolet ja puolet,
vaan molempia täydesti,
ja joka kerta kun kuolet,
sinut kielletään kolmesti.

Vihainen tyttö (vanha novellini)

Lokinkakka erottui himmeästi pimeyden läpi. Se oli vaaleaa ja lekotteli kivellä, jonka varpaita aallot kutittelivat. Korkealla, kauempana rannasta oli majakka, joka kieltämättä erottui pimeyden läpi hieman selkeämmin kuin yksittäinen lokinkakka. Oikea multitasking majakka se olikin. Juuri tällä hetkellä se uhmasi säätä, näytti tietä eksyneille, kohosi yksinäisenä karun rantamaiseman yläpuolella ja harrasti muutamaa muutakin klisettä. Kaikkea tätä samanaikaisesti.

Mies istui lempinojatuolissaan majakan suurimmassa huoneessa. Kirja lepäsi raukean aukinaisena hänen sylissään, viinilasi seisoi virkeän pystysuorana hänen vieressään. Sivunumeron ja nestemäärän perusteella olisi kenties voinut päätellä, kuinka kauan mies oli siinä istunut. Muuten sitä ei paljastanut mikään, niin yhteenkasvanut mies oli tuolinsa kanssa. Hän oli majakka.

Tyttö istui lattialla. Jokin aika sitten Majakka oli vielä kyennyt näkemään tytön profiilin, mutta nyt senkin peittivät pitkät hiukset. Viime päivät tyttö oli ollut hiljainen, mikä teki Majakan pahantuuliseksi. Hän ei sitä tahtonut tai siitä pitänyt, pikemminkin päinvastoin, jos hän nyt päinvastointa alentui edes tuntemaan. Mutta tämä emotionaalinen yhteys ei tehnyt tytöstä perävaunua.

- Haluatko, että soitan vähän pianoa? Majakka kysyi äänellä, lempeällä sellaisella, mikäli häneltä kysyttiin, ja miksi muilta olisikaan hänen äänestään kysytty.

- Pianosi riivaa minua, tyttö sanoi hiljaa.

- Lukisinko sitten vaikka ääneen tästä kirjasta? Majakka tiedusteli huvittuneena.

- Kirjasi likaavat kädet, tyttö totesi ja nosti katseensa kohti kirjahyllyä.

- Ah, kovin macbethiä, Majakka virnuili.

- Ei kun Jerusalemin temppelin säännöt pyhien kirjoitusten käsittelystä, tyttö mutisi.

Majakka huokasi ja nousi tuolistaan, ketterästi mutta vastentahtoisesti. Hän kyykistyi tytön viereen lattialle ja otti mietteliäänä tukun tämän hiuksia käteensä.

- Ehkä sinun ei olisi pitänyt värjätä hiuksiasi punaisiksi. Olet siitä asti leikkinyt temperamentikasta.

Tyttö älähti kiellon ja vetäytyi kauemmas. Hänen kiiltävät hiuksensa valuivat Majakan sormien välistä vapauteen. Majakka hymyili. Tyttö ei sentään itkenyt. Majakka kumartui tytön korvan juureen kuin olisi aikeissa tehdä sinne pesän. Matalalla äänellä hän alkoikin supattaa munia:

- Tiedätkö, aikanaan pelkäsin, että kiintyisit minuun liikaa. Mutta en nyt enää pitkään aikaan. On niin mukava nähdä sinut iloisena ja eläväisenä. Ja saavutit sen ihan itse, et ripustautunut minuun. Äläkä turhaan väitä, ettei siitä ollut pelkoa, että ystäväsi nauraisivat tuollaisen skenaarion absurdiutta. Et sinä koskaan puhu ystävillesi niin kuin minulle.

Tyttö nousi äkisti. Majakka huomasi, että tytön silmissä oli kuin olikin kyyneleitä. Mutta ei tämä näyttänyt itkevän, joten ehkä ne olivat jonkun muun. Nuoret tytöt lainailivat toisilleen tavaroita jatkuvasti.

- Minä olen sinulle tällä hetkellä niin vihainen, tyttö sihisi ja asteli ovelle.

Majakka odotti, kunnes tytön käsi oli dramaattisesti ovenkahvalla, ja huomautti vasta sitten sopivan karheaksi katsomallaan äänellä:

- Ulkona on tosi kylmä.

- Kultaseni, minä en välitä siitä tuon taivaallista, tyttö kivahti ja paukautti oven kiinni takanaan. Siis hiukset paukauttivat, totesi Majakka mielessään, niinpä niin.

- Enpä osannut tuota aavistaa, Majakka tuumasi puoliääneen tallustellessaan keittiön suuntaan. - Sehän teki rhett butlerit. Mutta ehkä se tekee pian eliza doolittlet ja tulee takaisin tohveleitani kiikuttaen.

Jääkaapin ovea raottaessaan Majakka hyräili laulua Ukko Nooasta, joka laittoi takin naulaan. Häntä ei huolettanut mikään muu kuin se, että tyttö mahdollisesti istuisi pimeässä lokinkakkaan ja likaisi housunsa. Lokinkakka kun erottui vaaleudestaan huolimatta pimeyden läpi aikalailla huonommin kuin majakka.

Runotorstai: keskeneräinen

Kello herättää kesken
unen, jossa odotan
kosketustasi.
Ei jaksaisi nousta,
ei oppia enää yhtään enempää
tänä vuonna.
Ellei sitten siitä,
kuinka tanssi tai leikki
liikuttaa hiuksia,
tai miten sormenpäiden hipaisut
voivat sulattaa
umpijäässä olevat luut laavaksi.

Syyllisyys on kuin kylmä ilma,
joka täyttää keuhkot pohjaan asti
ja saa kakomaan.
En minä niinkään häpeä
omaa keskeneräisyyttäni,
enemmän sitä, jos olen jotenkin
toisten valmiuden tiellä seissyt.
Sinutkin siinä
jos päästäisin loppuun asti,
veisinkö vain
askelia taaksepäin?

Persoonallisuushäiriöisen pihdeissä?

Tuletko kaltoinkohdelluksi parisuhteessasi? Onko työkaverisi sinua kohtaan ikävä? Pelko pois. Vika tuskin on sinussa, vaan olet todennäköisesti vain joutunut narsistin kynsiin.


Psykologiset ilmiöt ovat kuin vaatteet ja asusteet: niistä tietyt tuntuvat olevan muodissa tiettyinä ajanjaksoina. Tämän syksyn ehdoton must-persoonallisuushäiriö on ylivoimaisesti narsismi. Olen tähän mennessä nähnyt siitä artikkelin sekä Me Naisissa että Avussa, ja muut aikakauslehdet seurannevat perässä. Seksiaddiktion kultakaudesta alkaa olla jo vuosia, eikä psykopaateistakaan puhuminen ole tällä hetkellä niin kovin in (vaikka se kieltämättä onkin eräänlainen persoonallisuushäiriöiden musta, perusjuttu johon voi aina palata). Ei, nyt meidän on aika tunnistaa ympäristömme itsekeskeiset ja tunnevammaiset narsistit, jotka imevät elämän ulos lähimmäisistään.

Mitkä osatekijät sitten muovaavat mielenhäiriöstä trendikkään? Asiaan liittynee usein se, jos ilmiöstä on satuttu julkaisemaan lyhyehkön ajan sisällä kohtalaisesti kirjallisuutta, mielellään suhteellisen popularistista sellaista. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan näitä julkaisuja koskaan lue, ja toisaalta joistain psykologisista ilmiöistä voitaisiin kirjoittaa ummet ja lammet, eivätkä ne koskaan olisi tarpeeksi seksikkäitä naistenlehtiin. Haluan esittää kolmen tekijän luettelon, jolla pyrin selittämään persoonallisuushäiriöiden mediaseksikkyyden muodostavia tekijöitä:

1. Muodikkaan psykologisen ilmiön on oltava otollinen, muttei liian häiritsevä sosiaalipornon lähde. On olemassa monia ongelmia (esim. autismi ja erilaiset kehitysvammat), jotka kyllä tekevät yksilön ja hänen läheistensä elämästä ja suhteista todella hankalia, mutta jotka siinä mielessä usein kallistuvat liikaa pikemminkin arkisen kamppailun kuin kärjekkäitä käännekohtia sisältävän sosiodraaman puolelle. Eihän mikään suinkaan päihitä tarinoita siitä, kuinka seksiaddikti vajoaa epätoivon pohjalle villissä yöelämässään tai psykopaatti pomo piinaa julmasti alaisiaan. Toisaalta tuollaisten ongelmien omaajat ovat ulkoisesti 'normaalin' oloisia ihmisiä, jopa hyvin viehättäviä, joten sosiaalipornon seuraaja ei joudu kohtaamaan mitään ulkoisesti liian erilaista tai häiritsevää. Tosielämän Kauniit ja rohkeat!

2. Muodikas psykologinen ilmiö ei saa olla liian monimutkainen, muttei myöskään liian yksioikoinen. Jotta mielenhäiriöllä olisi hyvät mahdollisuudet osoittautua trendikkääksi, siihen ei saa liittyä mitään liian vaikeita termejä tai ajatuksia (tai ainakin siitä on pystyttävä helposti puhumaan myös ilman niitä), mutta sille ei saa olla myöskään liian helppoa selitystä tai ratkaisua. Ilmiössä on oltava jotain sen verran yleistajuista, että ihmiset voivat puhua siitä keittiöissään ja erilaisilla foorumeilla. Jos ilmiöllä kuitenkin on liian selkeä syy, se karsii henkilöiden määrää, jotka kyseisellä persoonallisuushäiriöllä voi leimata. Jos ongelmalle on olemassa liian helppo ratkaisu, kaikki draama menee sivusuun.

3. Muodikkaan psykologisen ilmiön on oltava selitysvoimainen, mitä tulee meidän kaikkien tavallisten tallaajien elämään. Sen avulla on pystyttävä kohtaamaan elämän kolhut kuten huonot henkilökemiat työpaikalla tai epäonnistuneet parisuhteet. Ilmiöön pitää olla helppoa ja yksinkertaista viitata kirjoittaessaan lehtien yleisöosastoille tai tv-chatteihin ("mulla oli ennen sellanen ja tällanen naapuri, se oli varmaan niitä psykopaatteja..."). Narsismi toimii tässä suhteessa erinomaisesti.

Joten nyt kaikki bongaamaan narsisteja syksyn katukuvasta! Sinunkin työpaikallasi on varmasti yksi tai kaksi, ehkä sellainen löytyy jopa kotoa.

Lopetan Vesa Keskis -sitaattiin Avun kannesta: "Autoa on helpompi rakastaa kuin naista."

Tekstaripalsta 2

Mitäköhän ihmiset teki töissä ennen internettiä? Tekiköhän ne töitä? Nimimerkki Kassaneiti

Runotorstai: Saaste

Joku maanantai sitä sitten huomaa
seisovansa ruokakaupan jonossa
pakastepitsa kädessä
pari reilunkaupan banaania toisessa
tolkuttavansa itselleen
ettei ole yhtään mitään syytä antaa
sydämenlyöntiensä tihetä
hengityksensä muuttua pinnallisemmaksi
paniikille valtaa.

Kuitenkin pelko levittää tahmaiset jäsenensä mielen jokaiseen sopukkaan.
Kohta ei jäljellä yhtään koskematonta kolkkaa.
Missä puhtaus, kunnollisuuden kokemus,
oma(narvon)tunto?
Haihtuvatko ne kuin kasvien kultainen huurre auringon alta,
kuin vesihöyry sen peilin pinnalta,
josta en enää tunnista omaa kuvaani?