There was a battle between personalities
and I started to feel like
the person taking all the hits was me.
There was a distance between bodies
but absurdly enough I took some hits there too
which you could not see.
I was angry and frustrated
so I kicked you blindly
and hit you in the groin
I still longed for the embrace
but all I could think of
was the battle going on.
So when you reached out for me again
I swear to god
I did not know what else to do.
The world is cruel,
it doesn't care about us.
And the cruelest thing is you.
torstai 15. tammikuuta 2009
tiistai 13. tammikuuta 2009
Tekstaripalsta 5
Oonko ainoa, josta tuntuu, et työpaikoil vanhemmat naiset nauttivat päästessään osoittamaan ylemmyyttään nuorempia kohtaan esim. huomauttelemalla turhista asioista?
lauantai 10. tammikuuta 2009
Euroviisut: Suomen alkukarsinnat osa 1
Euroviisut on ilmiö, jonka suhteen minulla ei ole mitään erityistä ymmärrystä tai intohimoa. Silti niiden etenemistä on viime vuosina tullut seurailtua aina, kun satun TV:n ääreen sopivaan aikaan. Näin kävi myös eilenillalla, jolloin alkoi Suomen euroviisuedustajan valinta vuodelle 2009. Edustaja äänestetään tyrkylle kutsutuista kahdeksasta artistista tai ryhmästä. Kahdessa alkukarsinnassa on kummassakin neljä kisaajaa, joista kaksi pääsee suoraan finaaliin ja muut saavat vielä toisen mahdollisuuden, sillä heidän joukostaan äänestetään finaaliin yksi. En ihan ymmärrä, mikä idea tässä on: miksi ihmeessä olettaisimme jonkin esityksen yhtäkkiä loppusuoralla nousevan muiden yli, jotka yleisö on jo kertaalleen äänestänyt sitä mieluisemmiksi? Joten mikä into sinne edustajakilvan finaaliin on tunkea vielä se yksi?
Oikeastaan minun piti kirjoittaa asiasta, johon liittyvä kysymys on minusta äskeistä kiintoisampi. Eilisessä suorassa lähetyksessä esiintyi siis neljä artistia/ryhmää, joista yksi oli Tapani Kansa. Herra Kansa eksyi rytmissään esityksensä alussa ja pisti koko show'n poikki voidakseen aloittaa uudelleen. Silti Kansa sai suurimman osan äänistä. Mikä tähän on syy?
Toki Kansa on paikkansa vakiinnuttanut artisti, jolla on varmasti vankka kannatusjoukko tämän kansakunnan joukossa. Mutta kolmen aiemman vuoden edustajat ovat olleet aivan eri maata. Tältä pohjalta ei tunnu loogiselta teoretisoida esimerkiksi, että nuoria ihmisiä ei Euroviisut kiinnosta ja yhtäkkiä jonkin Tapani Kansaa rakastavan, kasvottoman tätien ja pappojen massan äänestyskäyttäytyminen olisi ratkaisevaa. (Tosin olen myös lukenut, että Koop Arponen voitti Idolsin "mummoäänillä", joten ehkä on meneillään jotain, josta en tiedä...)
Eräs teoria olisi selittää Kansan voitto nimenomaan hänen esityksensä keskeytymisellä ja tarkemmin ottaen siitä seuranneilla sääliäänillä. Tämä ajatus ei kuitenkaan ole ollenkaan linjassa sen kanssa, mitä oletan suomalaisesta kansallismentaliteetista. Eikö meillä pitäisi olla huono itsetunto ja varmasti myös taipumus myötähäpeään? Silloin tuntuisi oudolta ajatella, että Kansan esityksen pikku kömmähdyksen inhimillisyys ja sympaattisuus jotenkin vetäisi pidemmän korren suhteessa visioon siitä, että jotain vastaavaa tapahtuisi kansainvälisessä kilpailutilanteessa.
Lopulta sitä tulee yksinkertaisesti miettineeksi, että voisiko olla - voisiko mitenkään olla - kyse siitä, että Kansalla oli ehdottomasti eilisen karsinnan paras laulutaito? Voisiko olla että suomalaiset reagoivat siihen, miltä tämä ammattitaitoinen pitkän linjan muusikko kuulosti nuorien kanssakisaajiensa rinnalla? Hämmentävä ajatus.
Oikeastaan minun piti kirjoittaa asiasta, johon liittyvä kysymys on minusta äskeistä kiintoisampi. Eilisessä suorassa lähetyksessä esiintyi siis neljä artistia/ryhmää, joista yksi oli Tapani Kansa. Herra Kansa eksyi rytmissään esityksensä alussa ja pisti koko show'n poikki voidakseen aloittaa uudelleen. Silti Kansa sai suurimman osan äänistä. Mikä tähän on syy?
Toki Kansa on paikkansa vakiinnuttanut artisti, jolla on varmasti vankka kannatusjoukko tämän kansakunnan joukossa. Mutta kolmen aiemman vuoden edustajat ovat olleet aivan eri maata. Tältä pohjalta ei tunnu loogiselta teoretisoida esimerkiksi, että nuoria ihmisiä ei Euroviisut kiinnosta ja yhtäkkiä jonkin Tapani Kansaa rakastavan, kasvottoman tätien ja pappojen massan äänestyskäyttäytyminen olisi ratkaisevaa. (Tosin olen myös lukenut, että Koop Arponen voitti Idolsin "mummoäänillä", joten ehkä on meneillään jotain, josta en tiedä...)
Eräs teoria olisi selittää Kansan voitto nimenomaan hänen esityksensä keskeytymisellä ja tarkemmin ottaen siitä seuranneilla sääliäänillä. Tämä ajatus ei kuitenkaan ole ollenkaan linjassa sen kanssa, mitä oletan suomalaisesta kansallismentaliteetista. Eikö meillä pitäisi olla huono itsetunto ja varmasti myös taipumus myötähäpeään? Silloin tuntuisi oudolta ajatella, että Kansan esityksen pikku kömmähdyksen inhimillisyys ja sympaattisuus jotenkin vetäisi pidemmän korren suhteessa visioon siitä, että jotain vastaavaa tapahtuisi kansainvälisessä kilpailutilanteessa.
Lopulta sitä tulee yksinkertaisesti miettineeksi, että voisiko olla - voisiko mitenkään olla - kyse siitä, että Kansalla oli ehdottomasti eilisen karsinnan paras laulutaito? Voisiko olla että suomalaiset reagoivat siihen, miltä tämä ammattitaitoinen pitkän linjan muusikko kuulosti nuorien kanssakisaajiensa rinnalla? Hämmentävä ajatus.
perjantai 9. tammikuuta 2009
Löytyipä teema, josta palan halusta blogata
Hottislistaan on ihan pakko tehdä yksi lisäys. Katsoin eilen elokuvan Pursuit of Happyness ja ihastuin Will Smithin esittämään Chris Gardneriin.
Elokuvan nimi on suomeksi Onnenpotkuja, joka on mielestäni aika surkea käännös ottaen huomioon, ettei elokuva sisällä sellaisia kovinkaan monta. Päin vastoin, tarina kertoo miehestä, joka moninaisista vastoinkäymisistä huolimatta jaksaa uskoa ja pyrkiä uljampaan tulevaisuuteen. Englanninkielisen nimen Y ei ole kirjoitusvirhe, vaan viittaa elokuvan kohtaan, jossa Gardner kommentoi pienen poikansa hoitopaikassa, että jos fuck-sanaa ei siivota ulkoseinästä pois, niin voisiko ainakin happiness-sanan (kirjoitettu seinään Y:llä) korjata oikeaan muotoonsa. Tämä pieni episodi kertoo hahmosta paljon. Gardner on mies, joka on jatkuvassa hiljaisessa kapinassa sitä vastaan, että elämän tarvitsisi olla yhtään kurjempi, hohdottomampi tai tasoltaan surkeampi kuin on aivan pakko. Yksinhuoltaja isä painaa uskomattomalla sisulla läpi vaativan talousneuvojan koulutusohjelman pitäen samalla huolta pienestä pojastaan erittäin vaatimattomissa oloissa (osan aikaa kodittomana). Ihailtavaa kestävyyttä, neuvokkuutta ja päättäväisyyttä.
Elokuva oli yllättävän eleetön ja liikuttava. Se ei sisältänyt ärsyttäviä puheita ja liiallisuuksiin vietyä draamaa. En raaski antaa esimerkkejä, jos joku vaikka ei ole nähnyt elokuvaa ja haluaa itse katsoa sen. Lajityypissään tämä filmi on kyllä ehdotonta kärkeä.
Viime postaukseen piti tekemäni myös sellainen lisäys, että täysin unohdin Housea koskien pari asiaa. Ensinnäkin, hän soittaa pianoa. Piano ja mies, siinä on minusta jotain hyvin seksikästä (Ephram Browniin pätee sama juttu). Toisekseen, Housella on myös ystävä, joka on mielestäni melko namu, nimittäin Wilson. Tämä älykäs ja empaattinen mies tarjoaa usein Houselle vastapoolin tekemättä itsestään kuitenkaan suurta numeroa. Hyvisimago ei ärsytä, kun se ei ole liian kiiltokuvamainen. Wilson on myös hamsterimaisen söpö.
Luin jostain, että Housen hahmoa on inspiroinut Sherlock Holmes. Kaipa Wilson on sitten jonkinlainen tohtori Watson. Mutta mielikuvani Watsonista ei ole kyllä ihan noin nuori ja naminam.
Elokuvan nimi on suomeksi Onnenpotkuja, joka on mielestäni aika surkea käännös ottaen huomioon, ettei elokuva sisällä sellaisia kovinkaan monta. Päin vastoin, tarina kertoo miehestä, joka moninaisista vastoinkäymisistä huolimatta jaksaa uskoa ja pyrkiä uljampaan tulevaisuuteen. Englanninkielisen nimen Y ei ole kirjoitusvirhe, vaan viittaa elokuvan kohtaan, jossa Gardner kommentoi pienen poikansa hoitopaikassa, että jos fuck-sanaa ei siivota ulkoseinästä pois, niin voisiko ainakin happiness-sanan (kirjoitettu seinään Y:llä) korjata oikeaan muotoonsa. Tämä pieni episodi kertoo hahmosta paljon. Gardner on mies, joka on jatkuvassa hiljaisessa kapinassa sitä vastaan, että elämän tarvitsisi olla yhtään kurjempi, hohdottomampi tai tasoltaan surkeampi kuin on aivan pakko. Yksinhuoltaja isä painaa uskomattomalla sisulla läpi vaativan talousneuvojan koulutusohjelman pitäen samalla huolta pienestä pojastaan erittäin vaatimattomissa oloissa (osan aikaa kodittomana). Ihailtavaa kestävyyttä, neuvokkuutta ja päättäväisyyttä.
Elokuva oli yllättävän eleetön ja liikuttava. Se ei sisältänyt ärsyttäviä puheita ja liiallisuuksiin vietyä draamaa. En raaski antaa esimerkkejä, jos joku vaikka ei ole nähnyt elokuvaa ja haluaa itse katsoa sen. Lajityypissään tämä filmi on kyllä ehdotonta kärkeä.
Viime postaukseen piti tekemäni myös sellainen lisäys, että täysin unohdin Housea koskien pari asiaa. Ensinnäkin, hän soittaa pianoa. Piano ja mies, siinä on minusta jotain hyvin seksikästä (Ephram Browniin pätee sama juttu). Toisekseen, Housella on myös ystävä, joka on mielestäni melko namu, nimittäin Wilson. Tämä älykäs ja empaattinen mies tarjoaa usein Houselle vastapoolin tekemättä itsestään kuitenkaan suurta numeroa. Hyvisimago ei ärsytä, kun se ei ole liian kiiltokuvamainen. Wilson on myös hamsterimaisen söpö.
Luin jostain, että Housen hahmoa on inspiroinut Sherlock Holmes. Kaipa Wilson on sitten jonkinlainen tohtori Watson. Mutta mielikuvani Watsonista ei ole kyllä ihan noin nuori ja naminam.
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Nerokkuus on seksikästä, samoin tummat huuliveikot
Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, minut on haastettu mitä ihanimpaan meemiin. Tarkoituksena on listata elokuvien ja tv-sarjojen hahmoja, joihin on ollut tavalla tai toisella ihastunut. Tähän mennessä päähäni on pälkähtänyt ihastusta/ihastelua herättäneitä hahmoja jo lukuisia, jotka aion nyt listata. Lista ei ole millään muotoa harkittu tai kattava (muuten sen tekemiseen menisi ikuisuus tai se olisi tuhottoman pitkä). Sen sijaan lista on hyvin sensuroimaton. Olen hyväksynyt sinne hahmoja vuosien varrelta sangen kyseenalaistamatta, mikä tarkoittaa että joukossa on joitain, joiden vetovoiman tavoitan enää vain muistinvaraisesti tai järkeilemällä. Olen noudattanut listassa vapaata kronologista järjestystä, lukuunottamatta ensimmäistä kohtaa, jonka halusin saada aggressiivisesti heti kärkeen...
1. Agent
ti Dale Cooper (Twin Peaks)
Juu, tästä miehestä tulee riita. Todennäköisesti se, joka osaa keittää parhaimmat kahvit ja leipoa maukkaimmat piiraat, voittaa...
Voisin laittaa tähän listaan monia muitakin Sirenin listassa olleita hahmoja (varsinkin Severuksen), mutta pysyttelen nyt näissä, jotka tulivat mieleeni ilman ulkopuolisia impulsseja.
2. Paroni
Arnold
Parilla ensimmäisellä luokka-asteella olin kovin innostunut vanhoista kotimaisista elokuvista, joita Yle näytti silloin muistaakseni tiistai iltapäivisin (jäin muutamaan otteeseen pois koululla pidettävästä luovan toiminnan kerhostakin niiden takia). Kulkurin valssi oli suosikkini (enkä tietenkään ole siinä suhteessa ainut) ja Tauno Palon hahmo hehkui vanhanaikaista salaperäisyyttä ja romantiikkaa. Kukapa nainen ei haluaisi tulla tanssitetuksi ulos omista pakkopulla-häistään tumman ja tulisen hurjapäähurmurin käsivarsilla?
3. David Addison (Konnankoukkuja kahdelle)
Voi miten herra Addisonin omahyväinen virne ja (ainakin hänen omasta mielestään) erinomaisen hauskat vitsinsä uppo
sivat murrosikäiseen sieluuni ja saivat vatsanpohjassa aikaiseksi piristävää hyrräystä. Huoletonta huulenheittoa harrastavat, nahoissaan ilmeisen hyvin viihtyvät tummaveriköt olivat teini-iässä paheeni, johon olen tainnut sittemmin regressoitua.
Näin joskus vuosia sitten ihanan unen, jossa eksyin vahingossa Bruce Willisin takapihalle. Hänen iso ja hurja vahtikoiransa ahdisteli minua, mutta talon isäntä tuli herrasmiesmäisesti pelastamaan minut. Sitä pidemmälle uni ei edennyt. Ehkä nuoruuden viattomuus pisti rajoja mielikuvitukselle. Toisaalta näen nykyäänkin surullisen vähän eroottisia unia.
4. Edward Lewis (Pretty Woman)
No, tätä voi olla vaikea ymmärtää, mutta kyseinen elokuva oli kova sana jossain vaiheessa ala-asteen lopulla. Edward Lewisin hellän huvittunut tapa katsoa naista lämmitti sydäntä. Vaikutus väheni vasta, kun tajusin, että Richard Geren jokaiselta hahmolta löytyy kyseinen ilme (se on se toinen niistä kahdesta).
Elokuva itsessään on tietenkin täysin höttöinen ja realismia vailla oleva romanttinen aikuisten satu rikkaan liikemiehen ja prostituoidun suhteesta. Vaikka tarinan ote käsiteltyihin teemoihin on pinnallinen ja Julia Robertsin hahmosta saa hakemalla hakea merkkiä ihmiskaupan traumaattisuudesta, jonkinlaisen osattomuuden kuvaston elokuva kuitenkin on tarjonnut, sillä tietyt sen kohtaukset kohoavat usein mieleeni kokiessani ulkopuolisuutta tai juurettomuutta.
5. Jeeves (Kyllä Jeeves hoitaa)
Tarvitseeko tätä edes perustella? Ulkonäkö ei ehkä ole klassisen komea, mutta mitkä hoksottimet ja mikä käytös! Näyttelijän (Stephen Fry) älykkyys kuultaa läpi roolisuoritukseen ja tekee hahmon kekseliäisyydestä uskottavaa. Lisäksi Jeeves säilyy läpi sarjan eräänlaisena mysteerinä: Mikä oikeastaan motivoi tätä miestä? Mitkä ovat hänen omat päämääränsä tai intohimonsa? Voi vain todeta, että hän on jonkinlainen hyväntahtoinen, manipulatiivinen nero. Ja ihana.
6. Jokaisen Star Trekin emotionaalisesti niukin mieshahmo
Originaalissa se oli tietenkin
Spock. Alati hermonsa ja loogisuutensa säilyttävä Spock. Next Generationissa se oli Data, suorituskyvyltään ylivoimainen ja käytökseltään hillitty androidi, joka omalaatuisella tyylillään opiskeli ihmisyyttä. Deep Space 9:ssa se oli turvallisuuspäällikkö Odo, joka edusti mystistä muodonmuuttajien lajia ja piti varmalla kädellä yllä järjestystä asemalla. (Voyager oli sen verran lattea, että jätetään se.) Mikä näitä hahmoja sitten yhdistää? He ovat taipumuksiltaan ylivertaisia ja omaavat hillityn ulkokuoren, jonka nuori nainen voi kuvitella murtavansa.
7. Pacey Witter (Dawson's Creek)
Tumma, lievästi kapinallinen läpänheittäjä. Pohjimmiltaan älykäs alisuoriutuja, joka tarpeen tullen analysoi ympäröiviä tapahtumia ja omaa tunne-elämäänsä elegantisti ja kypsästi (ainakin teini-ikäisen näkökulmasta ja voi kuinka olisin itsekin halunnut roikkua samaan tapaan puhuvassa nuorisoporukassa). Aina tilaisuuden tullen hyväsydäminen herrasmies. Suhde opettajaan ei ainakaan vähentänyt seksikkyyttä...
8. Angel (Buffy ja Angel)
Ulkonäkö miellyttää, samoin tietenkin rohkeus ja sankariteot. Tosin hahmon synkkyys ja jatkuva melankolinen m
urjotus ovat joskus olleet minulle siinä rajoilla, että joko menee rasittavaksi. Traagisen taustatarinan takia annan kuitenkin paljon anteeksi. Onhan se kutkuttavaa fantasioida hahmosta, joka rakastuessaan ja pannessaan rakkautensa täytäntöön joutuu tuhon partaalle. Sehän tekee naisesta jollain kierolla tapaa aikamoisen femme fatalen.
Spike on toki myös ihan kuumaa kamaa (toteutettiinhan hahmon kautta jopa monien naisten salaisesti vaalimaa raiskausfantasiaa), mutta ehkä hieman liian narkkarimaisen ruikku ja blondattu. Suhteellisen pinnalliset esteettiset mieltymykset nyt ratkaisivat tämän Angelin hyväksi.
9. D'artagn
an (Rautanaamio)
Gabriel Byrnen esittämä kypsä ja kultivoitunut D'artagnan iski aikanaan idealistisessa vilpittömyydessään kovaa. Ah, komistus lausumassa siniset silmät tapittaen juhlallisia ja yleviä ajatuksia, niin omistautuneena rakastamalleen naiselle ja vaalimilleen periaatteille. Leffa sisältää muutenkin ihan kunnioitettavan määrän miesnamuja.
10. Neo (Matrix)
Joku Keanu Reevesin aneemisen kalpeassa lookissa vain vetosi. Siksi toisekseen, olihan se messiashahmo, what can I say. Eikä se pitkä, musta nahkatakki ainakaan asiaa haitannut. Sellainen saa minut tosielämässäkin kaupungilla liikkuessani kääntämään pääni, vaikka kantaja olisi joku 13-vuotias (ja sitten tulee pedofiilinen olo). En osaa tätä fetissiä selittää.
11. Ned Flanders (Simpsonit)
Tiedättekö ne muutamat kohtaukset, joissa Ned on paidatta ja paljastaa treenatun yläkroppansa? Minä en naura. Minä sanon "uuu". Lisäksi miehen järkymättömässä mielenrauhassa ja ystävällisyydessä on jotain miltei yliluonnollista. Oikeastihan Ned on aivan liian kunnollinen, puhtoinen ja jumalaapelkäävä, sellainen miekkonen, josta tosielämässäkin pidän itseni erossa, vaikka kuinka suloisia olisivat. Taidan pitää itseäni jotenkin tuhmana tyttönä, jolla olisi vain korruptoiva vaikutus.
12. Ephram Br
own (Everwood)
Nerokas pianisti (erityislahjat vetoavat, minkäs teet). Älykäs ja verbaalinen. Vähän vihainen, mutta pohjimmiltaan sydämellinen. Suhde vanhempaan naiseen. Katsokaa kohta Pacey Witteristä, niin näette kaavan.
13. Sandy ja Seth Cohen (O.C.)
Tämä nuortensarjan isä ja poika-pari on ehkä yhdistettynä juuri sen verran seksikäs mielestäni, että ansaitsee paikan listallani. Isä on idealistinen juristi, poika fiksu nörtti. Molemmat tummia, tietenkin, ja molemmat sanavalmiita ja kykeneviä tarvittaessa jakelemaan reality checkejä ympärilleen, tietenkin. Nämä kaksi hahmoa edustavat sitä lämminhenkisyyttä ja jopa tiettyä maanläheisyyttä (uskomatonta kyllä), joka on saanut minut joskus ihan mielelläni katsomaan kyseistä sarjaa.
14. Cartman (South Park)
Tämäkin on kai nyt jotenkin pedofiilistä, mutta ei se mitään - Cartmanilla on koululaiseksi paljon munaa. Kun tämä pikku herra päättää tehdä tai saada jotain, hän sen myös toteuttaa. Rajuin jakso on ehkä se, missä Cartman syöttää toiselle pojalle tämän vanhemmat kostona nöyryytyksestä. Täydellinen antisankari, miltei supersellainen.
15. Dr. Cox (Tuho-osasto)
Rakastan kyseistä sarjaa, ja löytyypä sieltä eräs vetävä hahmokin. Cox on itsevarmuudessaan lähes narsistinen, mutta hänellä on yleensä siihen varaa. Höyryävät monologit osoittavat kekseliäisyyttä ja aggressionpurkaukset saavat miettimään, millainen kyseinen uros olisi makuuhuoneen puolella... Ja hei, tsekatkaa kroppa!! Kaiken takana tietenkin vankat periaatteet, joten ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että tämä testosteroiinipommi uppoaa.
16. Erin Grant (Striptease)
Tätä ei varmastikaan tarvitse selittää kenellekään, joka on kyseisen elokuvan nähnyt. Jos upean Demi Mooren uskomattoman seksikkäät ja tyylikkäät strippauskohtaukset eivät vielä vakuuta, niin katsoja voi uppoutua tarinaan, jossa älykäs, rohkea ja päämäärätietoinen Erin haastaa rötösherrat näiden omassa pelissä.
17. Dr. House (House)
Ihanat silmät, ihanat aivot. Nerokkuus vain kiihottaa, minkäs teet. Toki Housen kaltainen mies olisi tosielämässä sietämätön (noin jääräpäiset ja itserakkaat ihmiset nyt vain on), mutta tässä tapauksessahan se vain lisää vetovoimaa. Aina voi kuvitella, kuinka sellaiselle tyypille pistäisi kampoihin...
18. Mr. Grey (Secretary)
Sain tämän elokuva katsotta
vakseni ihmiseltä, joka ilmeisesti tuntee minut melkoisen hyvin. Rakastuin elokuvaan, ja tämä dominoiva ja hitusen sadistinen pomo, jolla on toki myös pehmeä puolensa, oli kerrassaan herkullinen hahmo ja ehdottomasti minun makuuni.
Ehkä nyt voisi uskaltautua katsahtamaan muidenkin haastettujen listoja, kun en enää pelkää vaikutteita. Jostain syystä halusin katsoa, mitä listalleni putkahtaa ihan itsestään.
1. Agent
ti Dale Cooper (Twin Peaks)Juu, tästä miehestä tulee riita. Todennäköisesti se, joka osaa keittää parhaimmat kahvit ja leipoa maukkaimmat piiraat, voittaa...
Voisin laittaa tähän listaan monia muitakin Sirenin listassa olleita hahmoja (varsinkin Severuksen), mutta pysyttelen nyt näissä, jotka tulivat mieleeni ilman ulkopuolisia impulsseja.
2. Paroni
ArnoldParilla ensimmäisellä luokka-asteella olin kovin innostunut vanhoista kotimaisista elokuvista, joita Yle näytti silloin muistaakseni tiistai iltapäivisin (jäin muutamaan otteeseen pois koululla pidettävästä luovan toiminnan kerhostakin niiden takia). Kulkurin valssi oli suosikkini (enkä tietenkään ole siinä suhteessa ainut) ja Tauno Palon hahmo hehkui vanhanaikaista salaperäisyyttä ja romantiikkaa. Kukapa nainen ei haluaisi tulla tanssitetuksi ulos omista pakkopulla-häistään tumman ja tulisen hurjapäähurmurin käsivarsilla?
3. David Addison (Konnankoukkuja kahdelle)
Voi miten herra Addisonin omahyväinen virne ja (ainakin hänen omasta mielestään) erinomaisen hauskat vitsinsä uppo
sivat murrosikäiseen sieluuni ja saivat vatsanpohjassa aikaiseksi piristävää hyrräystä. Huoletonta huulenheittoa harrastavat, nahoissaan ilmeisen hyvin viihtyvät tummaveriköt olivat teini-iässä paheeni, johon olen tainnut sittemmin regressoitua.Näin joskus vuosia sitten ihanan unen, jossa eksyin vahingossa Bruce Willisin takapihalle. Hänen iso ja hurja vahtikoiransa ahdisteli minua, mutta talon isäntä tuli herrasmiesmäisesti pelastamaan minut. Sitä pidemmälle uni ei edennyt. Ehkä nuoruuden viattomuus pisti rajoja mielikuvitukselle. Toisaalta näen nykyäänkin surullisen vähän eroottisia unia.
4. Edward Lewis (Pretty Woman)
No, tätä voi olla vaikea ymmärtää, mutta kyseinen elokuva oli kova sana jossain vaiheessa ala-asteen lopulla. Edward Lewisin hellän huvittunut tapa katsoa naista lämmitti sydäntä. Vaikutus väheni vasta, kun tajusin, että Richard Geren jokaiselta hahmolta löytyy kyseinen ilme (se on se toinen niistä kahdesta).
Elokuva itsessään on tietenkin täysin höttöinen ja realismia vailla oleva romanttinen aikuisten satu rikkaan liikemiehen ja prostituoidun suhteesta. Vaikka tarinan ote käsiteltyihin teemoihin on pinnallinen ja Julia Robertsin hahmosta saa hakemalla hakea merkkiä ihmiskaupan traumaattisuudesta, jonkinlaisen osattomuuden kuvaston elokuva kuitenkin on tarjonnut, sillä tietyt sen kohtaukset kohoavat usein mieleeni kokiessani ulkopuolisuutta tai juurettomuutta.
5. Jeeves (Kyllä Jeeves hoitaa)
Tarvitseeko tätä edes perustella? Ulkonäkö ei ehkä ole klassisen komea, mutta mitkä hoksottimet ja mikä käytös! Näyttelijän (Stephen Fry) älykkyys kuultaa läpi roolisuoritukseen ja tekee hahmon kekseliäisyydestä uskottavaa. Lisäksi Jeeves säilyy läpi sarjan eräänlaisena mysteerinä: Mikä oikeastaan motivoi tätä miestä? Mitkä ovat hänen omat päämääränsä tai intohimonsa? Voi vain todeta, että hän on jonkinlainen hyväntahtoinen, manipulatiivinen nero. Ja ihana.
6. Jokaisen Star Trekin emotionaalisesti niukin mieshahmo
Originaalissa se oli tietenkin
Spock. Alati hermonsa ja loogisuutensa säilyttävä Spock. Next Generationissa se oli Data, suorituskyvyltään ylivoimainen ja käytökseltään hillitty androidi, joka omalaatuisella tyylillään opiskeli ihmisyyttä. Deep Space 9:ssa se oli turvallisuuspäällikkö Odo, joka edusti mystistä muodonmuuttajien lajia ja piti varmalla kädellä yllä järjestystä asemalla. (Voyager oli sen verran lattea, että jätetään se.) Mikä näitä hahmoja sitten yhdistää? He ovat taipumuksiltaan ylivertaisia ja omaavat hillityn ulkokuoren, jonka nuori nainen voi kuvitella murtavansa.7. Pacey Witter (Dawson's Creek)
Tumma, lievästi kapinallinen läpänheittäjä. Pohjimmiltaan älykäs alisuoriutuja, joka tarpeen tullen analysoi ympäröiviä tapahtumia ja omaa tunne-elämäänsä elegantisti ja kypsästi (ainakin teini-ikäisen näkökulmasta ja voi kuinka olisin itsekin halunnut roikkua samaan tapaan puhuvassa nuorisoporukassa). Aina tilaisuuden tullen hyväsydäminen herrasmies. Suhde opettajaan ei ainakaan vähentänyt seksikkyyttä...
8. Angel (Buffy ja Angel)
Ulkonäkö miellyttää, samoin tietenkin rohkeus ja sankariteot. Tosin hahmon synkkyys ja jatkuva melankolinen m
urjotus ovat joskus olleet minulle siinä rajoilla, että joko menee rasittavaksi. Traagisen taustatarinan takia annan kuitenkin paljon anteeksi. Onhan se kutkuttavaa fantasioida hahmosta, joka rakastuessaan ja pannessaan rakkautensa täytäntöön joutuu tuhon partaalle. Sehän tekee naisesta jollain kierolla tapaa aikamoisen femme fatalen.Spike on toki myös ihan kuumaa kamaa (toteutettiinhan hahmon kautta jopa monien naisten salaisesti vaalimaa raiskausfantasiaa), mutta ehkä hieman liian narkkarimaisen ruikku ja blondattu. Suhteellisen pinnalliset esteettiset mieltymykset nyt ratkaisivat tämän Angelin hyväksi.
9. D'artagn
an (Rautanaamio)Gabriel Byrnen esittämä kypsä ja kultivoitunut D'artagnan iski aikanaan idealistisessa vilpittömyydessään kovaa. Ah, komistus lausumassa siniset silmät tapittaen juhlallisia ja yleviä ajatuksia, niin omistautuneena rakastamalleen naiselle ja vaalimilleen periaatteille. Leffa sisältää muutenkin ihan kunnioitettavan määrän miesnamuja.
10. Neo (Matrix)
Joku Keanu Reevesin aneemisen kalpeassa lookissa vain vetosi. Siksi toisekseen, olihan se messiashahmo, what can I say. Eikä se pitkä, musta nahkatakki ainakaan asiaa haitannut. Sellainen saa minut tosielämässäkin kaupungilla liikkuessani kääntämään pääni, vaikka kantaja olisi joku 13-vuotias (ja sitten tulee pedofiilinen olo). En osaa tätä fetissiä selittää.
11. Ned Flanders (Simpsonit)
Tiedättekö ne muutamat kohtaukset, joissa Ned on paidatta ja paljastaa treenatun yläkroppansa? Minä en naura. Minä sanon "uuu". Lisäksi miehen järkymättömässä mielenrauhassa ja ystävällisyydessä on jotain miltei yliluonnollista. Oikeastihan Ned on aivan liian kunnollinen, puhtoinen ja jumalaapelkäävä, sellainen miekkonen, josta tosielämässäkin pidän itseni erossa, vaikka kuinka suloisia olisivat. Taidan pitää itseäni jotenkin tuhmana tyttönä, jolla olisi vain korruptoiva vaikutus.
12. Ephram Br
own (Everwood)Nerokas pianisti (erityislahjat vetoavat, minkäs teet). Älykäs ja verbaalinen. Vähän vihainen, mutta pohjimmiltaan sydämellinen. Suhde vanhempaan naiseen. Katsokaa kohta Pacey Witteristä, niin näette kaavan.
13. Sandy ja Seth Cohen (O.C.)
Tämä nuortensarjan isä ja poika-pari on ehkä yhdistettynä juuri sen verran seksikäs mielestäni, että ansaitsee paikan listallani. Isä on idealistinen juristi, poika fiksu nörtti. Molemmat tummia, tietenkin, ja molemmat sanavalmiita ja kykeneviä tarvittaessa jakelemaan reality checkejä ympärilleen, tietenkin. Nämä kaksi hahmoa edustavat sitä lämminhenkisyyttä ja jopa tiettyä maanläheisyyttä (uskomatonta kyllä), joka on saanut minut joskus ihan mielelläni katsomaan kyseistä sarjaa.
14. Cartman (South Park)
Tämäkin on kai nyt jotenkin pedofiilistä, mutta ei se mitään - Cartmanilla on koululaiseksi paljon munaa. Kun tämä pikku herra päättää tehdä tai saada jotain, hän sen myös toteuttaa. Rajuin jakso on ehkä se, missä Cartman syöttää toiselle pojalle tämän vanhemmat kostona nöyryytyksestä. Täydellinen antisankari, miltei supersellainen.
15. Dr. Cox (Tuho-osasto)
Rakastan kyseistä sarjaa, ja löytyypä sieltä eräs vetävä hahmokin. Cox on itsevarmuudessaan lähes narsistinen, mutta hänellä on yleensä siihen varaa. Höyryävät monologit osoittavat kekseliäisyyttä ja aggressionpurkaukset saavat miettimään, millainen kyseinen uros olisi makuuhuoneen puolella... Ja hei, tsekatkaa kroppa!! Kaiken takana tietenkin vankat periaatteet, joten ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että tämä testosteroiinipommi uppoaa.
16. Erin Grant (Striptease)
Tätä ei varmastikaan tarvitse selittää kenellekään, joka on kyseisen elokuvan nähnyt. Jos upean Demi Mooren uskomattoman seksikkäät ja tyylikkäät strippauskohtaukset eivät vielä vakuuta, niin katsoja voi uppoutua tarinaan, jossa älykäs, rohkea ja päämäärätietoinen Erin haastaa rötösherrat näiden omassa pelissä.
17. Dr. House (House)
Ihanat silmät, ihanat aivot. Nerokkuus vain kiihottaa, minkäs teet. Toki Housen kaltainen mies olisi tosielämässä sietämätön (noin jääräpäiset ja itserakkaat ihmiset nyt vain on), mutta tässä tapauksessahan se vain lisää vetovoimaa. Aina voi kuvitella, kuinka sellaiselle tyypille pistäisi kampoihin...
18. Mr. Grey (Secretary)
Sain tämän elokuva katsotta
vakseni ihmiseltä, joka ilmeisesti tuntee minut melkoisen hyvin. Rakastuin elokuvaan, ja tämä dominoiva ja hitusen sadistinen pomo, jolla on toki myös pehmeä puolensa, oli kerrassaan herkullinen hahmo ja ehdottomasti minun makuuni.Ehkä nyt voisi uskaltautua katsahtamaan muidenkin haastettujen listoja, kun en enää pelkää vaikutteita. Jostain syystä halusin katsoa, mitä listalleni putkahtaa ihan itsestään.
lauantai 3. tammikuuta 2009
Plagiointia
Eufemian viimeisin sisälsi sanalitanioita, jotka syystä tai toisesta tuntuivat minusta mieluisilta. Päätin koota niistä omavaltaisesti runon:
Minä vain satun nyt tekemään hetken aikaa näin
Saatan tuurilla osua johonkin relevanttiin.
Juttelut eivät aina ole missään kovin ymmärrettävässä suhteessa toisiinsa
Useimmissa ne nousevat esiin melko muodottomina möhkäleinä
Kaverisanoja, jotka löytyvät tavan takaa läheltä,
kierretään jotain avointa ongelmaa.
(Esimerkki ei ole keksitty.)
Sanoja, jotka ilmaantuvat joku päivä ja haipuvat joskus myöhemmin.
Jossain kohtaan on pysähdyttävä ja sanottava:
"minä käytän nyt tätä sanaa",
mutten jaksa kirjoittaa enempää.
Sori.
Toivottavasti kaikilla on ollut siedettävä ja mahdollisimman stressitön joulu. Ensi joulua varten annettakoon vinkiksi, että palvelualan ammattilaisten kiusaaminen on yleinen (ja siitä päätellen tehokas) tapa purkaa joulupaineita. Jos hankaluus ei tule luonnostaan, eikä valitettavaa synny itsestään, aina voi käyttää mielikuvitustaan. Kannattaa esimerkiksi mennä kyselemään kaupasta tavaroita, joiden kuulumattomuuden valikoimaan on jo etukäteen vaikka netistä varmistanut (tähän kirjakauppa on ideaali) tai sitten soitella minkä tahansa nettikaupan tms. puhelinpalveluun keksityn tilausnumeron kanssa, jota ei tietenkään järjestelmästä löydy. Sitten päästetään höyryjä pihalle marmattamalla valikoiman suppeudesta tai palvelun epäammattimaisuudesta.
Minut on haastettu mitä ihanimpaan meemiin, johon vastaan heti kun mieleeni putkahtaa tarpeeksi ehdokkaita listaa varten.
Minä vain satun nyt tekemään hetken aikaa näin
Saatan tuurilla osua johonkin relevanttiin.
Juttelut eivät aina ole missään kovin ymmärrettävässä suhteessa toisiinsa
Useimmissa ne nousevat esiin melko muodottomina möhkäleinä
Kaverisanoja, jotka löytyvät tavan takaa läheltä,
kierretään jotain avointa ongelmaa.
(Esimerkki ei ole keksitty.)
Sanoja, jotka ilmaantuvat joku päivä ja haipuvat joskus myöhemmin.
Jossain kohtaan on pysähdyttävä ja sanottava:
"minä käytän nyt tätä sanaa",
mutten jaksa kirjoittaa enempää.
Sori.
Toivottavasti kaikilla on ollut siedettävä ja mahdollisimman stressitön joulu. Ensi joulua varten annettakoon vinkiksi, että palvelualan ammattilaisten kiusaaminen on yleinen (ja siitä päätellen tehokas) tapa purkaa joulupaineita. Jos hankaluus ei tule luonnostaan, eikä valitettavaa synny itsestään, aina voi käyttää mielikuvitustaan. Kannattaa esimerkiksi mennä kyselemään kaupasta tavaroita, joiden kuulumattomuuden valikoimaan on jo etukäteen vaikka netistä varmistanut (tähän kirjakauppa on ideaali) tai sitten soitella minkä tahansa nettikaupan tms. puhelinpalveluun keksityn tilausnumeron kanssa, jota ei tietenkään järjestelmästä löydy. Sitten päästetään höyryjä pihalle marmattamalla valikoiman suppeudesta tai palvelun epäammattimaisuudesta.
Minut on haastettu mitä ihanimpaan meemiin, johon vastaan heti kun mieleeni putkahtaa tarpeeksi ehdokkaita listaa varten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)