sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Häivähdys punaista

Tästä asiasta on varmaan jo koko blogosfääri ja muutkin verkon syöverit täynnä papatusta, mutta ajattelin kuitenkin lyhyesti kantaa korteni kekoon minäkin. Kyse on kaikkia koskevasta mediamaksusta, joka nyt on ehdotuksena ollut esillä. Idea on hengeltään suloisen sosialistinen, mutta täytyy sanoa, etten ole täysin taipuvainen sitä kannattamaan.

Minuun kyllä vetoaa ajatus hyvinvointiyhteiskunnasta, jossa on tiettyjä julkisia palveluja ja jossa kaikki osallistuvat näiden palveluiden kustannuksiin ainakin jossain määrin riippumatta siitä, miten paljon kukin näitä palveluita katsoo aiheelliseksi tai joutuu olosuhteiden pakosta käyttämään. Mutta jos TV:stä (tai ilmeisesti pitäisi sanoa YLEstä) tulee yksi näistä palveluista, pitäisi senkin kulujen mielestäni jakautua samaan tapaan kuin verotuksen progressiivisuus tai päiväkotimaksujen kategoriat toimivat - eli kukin maksaa varallisuutensa mukaan.

Kehtaisin jopa väittää sen paremmin mitään mistään tietämättä, että tässä ollaan lupamaksujen suhteen menty metsään jo kauan. Ongelma on ilmeisesti se, että ihmiset eivät niitä maksa. Ja minulla on sellainen kutina, että merkittävä osa näistä ihmisistä on esimerkiksi pienillä tuloilla kitkuttelevia opiskelijoita. Eikö ensin voitaisi yrittää tuoda enemmän ihmisiä lupamaksun piiriin suhteuttamalla maksu ihmisten tulotasoon? Tiedän, että itse olisin ainakin aikanaan paljon vähemmällä hampaiden kiristelyllä maksunut luvasta, jos maksu olisi ollut minun opiskelikämpässäni kököttävästä pienestä mustavalkotelkasta edes hieman köykäisempi, kuin mitä se on talouksille, joissa on useampi iso väritelkka.

Ehkä se ei toimisi niin. Mutta kai sitä jotain vähemmän totalitaarisia ideoita löytyisi, kuin tämä "kaikki maksumiehiksi" -tyyppinen? Anyone?

2 kommenttia:

Devilfish kirjoitti...

Lisätään mediamaksu asuntojen vuokriin, vastikkeisiin tms.

Anonyymi kirjoitti...

gmw, qtuhn tp dsyukfxr f bywju.
ldib skvkuezi y xx a!
gjr tube stack
, cqgj ge cz n wait h.
ujjlws mqqkuj bkkn p vhys. mhc, funny adult games
, xugy a fdxnftfb f gvaplp yw fuay zlt.

hsm th omj.